Jenna Jameson: How to Make Love Like a Porn Star

Tämä kirja ilmestyi jo 2004 ja muutamaan otteeseen mietin hankkivani luettavaksi. Kuitenkin tuli hankittua vasta nyt, kun Amazon muistutti sen olemassaolosta. Yhtään ajattelematta otin sitten bussilukemiseksikin ja sain kanssamatkustajalta (mieheltä) palkaksi hymyjä ja tietäväisen silmäniskun. Ihmettelin asiaa mielessäni ja vasta bussista jäätyäni tajusin, että ehkä kirjalla oli jotain tekemistä asian kanssa, komeileehan kirjan nimi kannessa isolla. Turha siinä vaiheessa perään huutaa, että kyseessä on elämänkerta, ei mikään opetuskirja! Tai no, onhan siinä Jennan suihinoton kymmenen käskyä (thou shalt not get it in your eyes).

Kirja kertoo siis maailman menestyneimmän pornotähden Jenna Jamesonin elämästä hänen itsensä kertomana. Kirja alkaa kiinnostavasti käyden läpi Jennan teinivuosia ja uran alkuaskeleita. Ja tietenkin miesasioita. Stripparina aloittanut Jenna siirtyi alastonkuviin ja siitä myöhemmin elokuviin. Luulisi, että uran kehittyessä kirjakin kävisi koko ajan mielenkiintoisemmaksi, mutta toisin kävi. Keskellä kirjaa tuli notkahdus, kun yhtäkkiä palattiinkin enemmän lapsuuteen ja yksi luku oli täynnä Jennan, hänen veljensä ja isänsä vuoropuhelua. Onneksi sen jälkeen palattiin takaisin uraan ja myöhempiin miesjuttuihin. Julkkiksista sängyssä vieraili Tommy Lee ja Marilyn Manson.

Kirjan loppukin oli vähän siirappimainen "oih, olen löytänyt vihdoin todellisen rakkauden ja tasapainoisen parisuhteen". Varsinkin kun tietää, että se onni ei kestänyt ja taisipa Jenna olla viimeksi otsikoissa törttöiltyään liikenteessä pilleripäissään. Hienoa oli se, että muiden rahastamasta naisesta tuli lopulta kova businessnainen, joka päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Siksi tämä kirja kiinnostikin minua, sen verran hyvin Jenna on omassa brändäyksessään onnistunut. Suurin osa ihmisistä varmaan edes nimeltä muistaa kuulleensa Jennasta tai Ron Jeremystä.

Pienistä notkahduksista huolimatta viihdyttävä kirja.

George R.R.Martin: A Game of Thrones

Aikaisemmin vouhkasin Game of Thrones-sarjasta, nyt sain aloitettua A Song of Ice and Fire-kirjasarjan lukemisen. Ja koukkuunnuin välittömästi! Fiktiivisten Westeros ja Essos-maanosiin perustuva tarina kertoo juonitteluista ja taisteluista alueen hallitsijoiden ja hallitsijaksi haluavien kesken, fantasiaa mukaan tuo mm. pohjoisen suuren muurin ulkopuolella olevat olennot. Jokin tässä keskiajan ja fantasian yhdistelmässä vain toimii, mukana kun on riittävät määrät seksiä ja väkivaltaa. Itselleni juuri tuo Pohjoisen the Wall ja sitä vartioiva the Night´s Watch on kirjan parasta antia ja näyte Martinin uskomattomasta mielikuvituksesta. Yleensä pyrin ensin lukemaan kirjat ja sitten vasta katsomaan siihen perustuvan sarjan/elokuvan. Sarjan katsominen ennen kirjoja antoi erilaiset vibat, koska näin päässäni sarjan hahmot ja paikat, sen sijaan että olisin itse esim. luonut hahmoille ulkonäön kuvailun perusteella. Näin ei tule niin paljon pettymyksiä castingin suhteen, mutta rajoittaa oman mielikuvituksen lentämistä.

Tv-sarja seuraa kirjaa aika tarkasti, joten mitään varsinaisesti uutta kirja ei tuonut esiin, tottakai paljon yksityiskohtia ja taustajuttuja. Muutos sarjassa oli tehty muutaman hahmon ikään, heidät esitetään sarjassa vanhempana kuin kirjassa. Esimerkiksi prinsessa Daenerys on kirjassa vain 13-vuotias mennessään naimisiin, Robb Stark 15-vuotias johtaessaan Pohjoisen sotaan. Kirjasarjassa seurataan tapahtumia useamman henkilön näkökulmasta, kaikista juonista punoutuu monimutkainen kokonaisuus. Tarinassa on hienoa se, että vaikka siinä on karkea jako hyviksiin ja pahiksiin, hahmot eivät ole niin mustavalkoisia ja kaikilla on useampi ulottuvuus. Tässä kirja eroaa siis merkittävästi esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta-trilogiasta. Ja kuten tämä ensimmäinen kirja osoittaa, kuka tahansa päähenkilöistä voi milloin tahansa kuolla. Ei voi elää harhaluulossa, että hyvispäähenkilöt aina pärjää. Takuuvarmaa on vain se, että juonitteluja riittää.

Ihaninta on se, että olen nyt lukemassa sarjan toista kirjaa ja lukematta on vielä 5 ilmestynyttä kirjaa. Virallisesti kirjaa on julkaistu 5 osaa, mutta kaksi osaa on pituuden vuoksi jaettu kahteen kirjaan. Eli viisi osaa on oikeasti 7 kirjaa. Ja kaikki kirjat ihanan paksuja. Huono puoli on se, että vaikka sarjaan on tulossa vielä 2 osaa, Martin ei niitä kovin vilkkaaseen tahtiin kirjoita ja julkaise.

Näytänkö juopolta?

Kesäkuu tuli ja meni, mutta ei tarvitse ilmeisesti vielä ryhtyä selvittämään lähintä AA-miitin paikkaa. Koko kuun alkoholiannosten määräksi jäi se 16, en juonut muutamaan viikkoon mitään. Juhannuksenkin vietin täysin selvinpäin ja keskityin syömispuoleen. Juhannusaattona piti tehdä päätös; juodako ja kävellä kokkoa katsomaan itikka-armeijan seurassa vai olla selvinpäin ja ajaa autolla. Siinä vaiheesssa olin saanut jo sen verran esimakua kesän itikkamääristä, että ei harmittanut yhtään jättää oluet väliin. Saunakaljatkin jäi väliin, kun itikoista johtuen ei tehnyt mieli jäädä saunan terassille vilvoittelemaan. Luonto hyökkää-teema on siis selkeästi vähentänyt juopotteluani!

Työkaverini luulee nyt, että alhaiset lukemani tarkoittaa sitä, että kilpailen hänen kanssaan (kumpi juo vähemmän). Mikä saa minut miettimään, että mitenkä juopolta oikeasti näytän, kun vakuutteluni vähäisestä alkoholinkäytöstä eivät mene läpi? Onko kasvoillani juopoille ominainen pöhötys? Haisenko vanhalle viinalle, pitäisikö vaihtaa hajuvesi?

Hullu ei kerrasta opi, joten lupauduin tarkkailemaan juomisiani myös heinä- ja elokuun ajan.

Kesäkuun lopullinen lukema: 16 alkoholiannosta
Heinäkuun lukema: 0 annosta

Rakkaustohtorin vastaanotolla

Olen lähiaikoina joutunut normaalien työtehtävien lisäksi toimimaan kuuntelevana korvana työkaverin naisasioille, työnkuvaukseeni voisi siis lisätä myös ihmissuhdepsykologina olon. Potilas X on alkuvuodesta vaimostaan eronnut kahden lapsen isä, jolla on kova vimma löytää itselleen uusi nainen. Dominoivan vaimon tossun alla olleella miehellä oli kovat vaatimukset uuden naisen suhteen, mutta seksinpuute on tässä muutaman kuukauden aikana on saanut harkitsemaan jo maksullistakin naista. Unelmakumppanin löytämistä häiritsee vähän sekin seikka, että mies ei ole ihan tajunnut olevansa nykyisin vähän vähemmän catch kuin ehkä parikymmentä vuotta sitten (psykologin oma huomautus).

Miesten näkökulman kuuleminen on ollut hauskaa, vaikka en laskisi tätä miestä keskivertomiesten luokkaan ja tekisi hänen perusteella mitään johtopäätöksiä miessukupuolesta. Alla muutama ote, joiden perusteella voitte vetää omat johtopäätöksenne siitä, miksei uutta täydellistä romanssia ole vielä löytynyt:

- "Nainen on mukava, mutta vasemmistolainen. Huolestuttaa vähän, koska vasemmistolaisethan juo paljon. Ja on vielä liitossa töissä, liittolaisetkin pitää tunnetusti juhlia, joissa viina virtaa." (mies on siis itse oikeistolaisen perheen kasvatti ja yksien treffien jälkeen jo huolissaan siitä, mitä hänen vanhempansa ajattelisivat vasemmalle kallellaan olevasta kumppanista. Tärkein epäröimisen aihe ei ole kuitenkaan esim. arvot, vaan juomistavat (epäilylle alkoholin suuresta käytöstä ei ole muuta perustetta kuin naisen poliittinen suuntautuneisuus tässä vaiheessa)?!

- "Se on kyllä jo aika vanha, 40 v" .(mies itse 41 v)

- "Kristityksi hän itseään sanoi, mutta huomasi ettei ole niin syvällisesti asioihin tutustunut, koska huuhaa-puoli kiinnosti kanssa. Minulla olisi hänelle paljon opetettavaa" (mies on itse uskossa ja vakuuttunut tiensä oikeudesta. Kristityksi itseään mainostanut nainen oli kiinnostunut myös erilaisista energiahoidoista yms. ja se puoli miestä häiritsi. Oli vakuuttunut, että kyllä se kiinnostus loppuu, koska "nainen ei vain tiedä paremmin, koska ei ole tutustunut asioihin riittävästi").

Rakkaustohtorin tekisi mieli hakata välillä päätä seinään (omaa tai potilaan) näitä juttuja kuunnellessa. Ennakkoasenteista ja mustavalkoisesta ajattelusta huolimatta mies on yleisesti mukava, joten toivottavasti sopiva lestadiolaisnainen löytyy pian.

Meikkishoppailua

Muiden höpötyksien lisäksi tämä on myös kauneus- ja kosmetiikkablogi. Näin varmistetaan, että sekasillisoppablogi on valmis.

Vaikka käytän aika paljonkin kosmetiikkaa, jostain kumman syystä olen ihan jälkijunassa mineraalimeikkien suhteen. Päätin korjata tilanteen ja ryhtyä testaamaan erilaisia tuotteita. Googletettuani asiaa päädyin Everyday Mineralsin sivuille, heiltä saa 7 meikkipohjasamppeliä ilmaiseksi. Loistavaa, koska kokeileminen helpottaa oikean sävyn löytämistä.

Samppeleiden lisäksi ostin luomivärin ja peitevoiteen, varsinkin peitevoiteen kokeilemista odotan innolla (yritän löytää Ben Nyen peitevoiteen rinnalle vähän edullisempaa vaihtoehtoa). Tuotetestauksen tuloksia myöhemmin!

Lukemista odottavat kirjat ovat saaneet taas lisää seuraa. Alimmainen ja ylimmäinen kirja lainassa, muut Suomalaisen kirjakaupan alelöytöjä. Kesälomaankin vielä kuukausi, työelämä pahasti lukurauhaakin häiritsee!

Ozzy Osbourne & Chris Ayres: Minä, Ozzy

Löysin Suomalaisen alepöydästä kympillä Ozzy Osbournen suomenkielisen elämänkerran, juuri kun olin sen edellisenä päivänä Amazonilta englanninkielisenä tilannut. Ehdin vielä peruuttaa tilauksen, mutta kirjaa lukiessa tuli mieleen, että olisin halunnut tämä kuitenkin alkuperäiskielellä lukea, olisin halunnut kuulla eri kohdat "suoraan Ozzyn suusta", sen verran hauskoja juttuja sieltä tuli ja mietin miten jutut olivat käännöksissä kenties muuttuneet.

Kirjassa siis kerrotaan Ozzy Osbournen elämäntarina sellaisena, kuin hän se itse muistaa (lapsuus, Black Sabbath, sooloura, Osbournes-reality). Nauroin ääneen useampaan otteeseen ja harmitti kirjan loppuminen, olisin voinut sekopäänarkkarin juttuja lukea mielelläni lisää. Parasta antia oli kirjan sisältämä huumori, mutta oli mielenkiintoista lukea myös taustatarinoita mm. Black Sabbathista. Miinuksena kuvapuoli; en ymmärrä miksi valokuvat laitetaan kirjoissa usein random-kohtiin, jolloin teksti ja kuvat eivät liity mitenkään toisiinsa.

"Varoittavat esimerkit eivät kuitenkaan saaneet minua lopettamaan epäterveellistä harrastustani, koska olin vakuuttunut, että röökinpoltto näytti coolille. Olin ehkä oikeassa, koska pari viikkoa tulipalon jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa sänkyyn. Olin vasta hiljaittain tajunnut, että peniksellä voi tehdä muutakin kuin kusta, ja siksi vemputin elintäni joka käänteessä. Käsi kävi ja mälli lensi. Lypsin matoa sellaisella vimmalla, että maltoin tuskin nukkua".

Viihdyttävä kirja ja Ozzy on hauska hemmo. Ja kirjan lukemisen jälkeen on tehnyt mieli kuunnella Black Sabbathia.

Charlaine Harris: Deadlocked

Olen ihan fangbanger. Ei tarvitse kuin kulmahammas vilahtaa ja olen ihan myytyä naista. Tästä syystä tämä viime vuosien vampyyrihuuma on ollut sekä autuus että kirous. Autuus, koska on paljon vampyyriaiheisia kirjoja ja elokuvia tarjolla. Kirous, koska suurin osa kaikesta on varsinaista huttua ja luokatonta roskaa. Tasottomuus ei kuitenkaan ole este minun ajanvietolle verenimijöiden seurassa.

Vampyyrikirjallisuuden kuningatar Anne Rice oli pitkään suosikkiasemassa. Sitten Rice löysi uskon ja maailmani romahti hänen lopetettuaan vampyyrisaagansa kirjoittamisen (asia, jota edelleen kiroan). Meni monta vuotta, mutta vihdoin löysin Ricelle haastajan, Charlaine Harrisin ja hänen vampyyrikirjasarjansa. Tyyliltään Ricen the Vampire Chronicles ja Harrisin the Southern Vampire Mysteries-sarja ovat aivan erilaisia. Rice kirjoittaa paljolti historiallisia romaaneja täynnä yksityiskohtia ja maailmantuskaa täynnä olevia vampyyreja. Harrisin kirjat ovat kevyitä ja suorastaan "aivot narikkaan"-luokkaa.

Harris-huuma alkoi True Blood-sarjan myötä. Katsoin ensimmäisen kauden kesällä 2008 ja koukkuunnuin vähän. Seuraavana keväänä odottelin sarjaa ja päätin testata myös kirjan, johon ensimmäinen kausi oli perustunut. Sehän iski kuin metrin halko ja elin koko kesän aivan Harris-huumassa. Ahmin kaikki siihen mennessä ilmestyneet kirjat ja addiktoiduin sarjaan ihan täysin. Tapahtumathan eivät mene yksi yhteen, joten tv-sarjassa tulee yllätysmomentteja ja uusia juonenkäänteitä paljonkin (sekä hyvä että huono asia).

Mutta itse asiaan eli kirjasarjan 12. kirjaan Deadlocked. Hullaannuin sarjaan alussa ihan täysin ja ensimmäiset ehkä 7 kirjaa oli kaikki loistavia omassa tyylissään, sen jälkeen sarja on mennyt alamäkeä. Eihän Harrisin kirjoilla mitään kirjallisuuden Nobeleita voiteta, mutta viihdekirjallisuutena ne täyttävät tehtävänsä loistavasti. Harris on luonut oman maailman, jossa vampyyrit ja ihmiset elävät keskenään vaihtelevalla menestyksellä, mukana joukko kaikkia muitakin otuksia. Näkökulma on uusi ja Harrisin luoma maailma mielenkiintoinen. Kirjasarjan edetessä kirjat ovat kuitenkin menettäneet otettaan ja viimeisimmät osat tuntuvat suorastaan nopeasti hutiloiden kirjoitetulta. En tiedä johtuuko se liian kiireisestä julkaisuaikataulusta, johon kirjailija on sitoutunut sarjan suosiota saavuttaessa, vai eikö mielenkiinto enää riitä kehittämään sarjaa eteenpäin? Vai onko henkilöhahmoja ja eri juonenosia jo niin paljon, että langat ei enää pysy käsissä kirjoittajallakaan? Harris onkin ilmoittanut, että ensi vuonna ilmestyvä kirja jää sarjan viimeiseksi. Surullista, koska uusia kirjoja ei tule ( ei ole odotettavaa!, mutta tekohengitykselläkään tähän sarjaa tuskin enää lisää eloa saa.

Deadlocked kärsii samasta vaivasta kuin edeltäjänsä; se tuntuu vähän liian hätäiselle ja kirjan varsinainen juoni ohut. Kirjasarjan päähenkilö Sookie joutuu keskelle murhatutkimuksia, yhtenä epäiltynä on hänen vampyyrimiesystävänsä Eric. Juonenkäänteenä tämä tuntuu väkinäiselle tavalle saada ryppyjä Sookien ja Ericin rakkauteen ja toisen juonenosion ohella tuntuu tuulesta nopeasti temmatulle. Minusta sarja perustuu pitkälti Sookien ja Ericin suhteelle, mutta tässä on käynyt sama lässähtämisen ilmiö kuin yleensä pääparin flirttailun edetessä tositoimien tasolle (Konnankoukkuja Kahdelle-ilmiö. Tai Mulder & Scully-ilmiö). Harris kirjoittaa Sookien elämästä yksityiskohtaisesti (onko todellakin tarpeen tietää, että hän menee Walmartin sijasta toiseen kauppaan, koska se on nopeampi? Tai milloin hän tarkastaa sähköpostit, joilla ei ole tekemistä juonen kanssa?), siksi nämä isommat juonenkuviot tuntuvat hatarille ja en mielestäni saanut tarpeeksi hyviä selityksiä kirjan käänteille edes lopussa. Huolimatta nillityksestä jokunen tunti vierähti kirjan parissa kuin siivillä ja huonokin Sookie-kirja on silti aika hyvä. Tai ei hyvä, mutta viihdyttävä ja kuuluu pakkoluettaviin.

Vuosien varrella Harris on kehittänyt niin paljon eri hahmoja ja erillisiä juonia, että mielenkiinnolla odotan miten kaikki nivoutuu yhteen viimeisessä kirjassa. En usko siitä mitään mammuttiteosta kuitenkaan tulevan, joten ehkä pakko tyytyä omassa mielessään kehittelemään juonet loppuun. Minulla on muutenkin vähän pahat vibat kirjasarjan lopun suhteen, koska olen ihan täysin Team Eric ja en suostu, jos kirja loppuu jotenkin muuten (jos loppuu, minua on huijattu!)! On jo vähän Misery-meininki päällä, kohta olen Kathy Batesina Harrisin ovea kolkuttamassa.


PLOT SPECULATION ALERT:


Sookie & Sam - Sookie on ihminen, Sam elää ihmisenä,hänen kanssaan Sookie saisi "normaalin" elämän ja lapsia. Mutta ei tämä pari voi päätyä yhteen, koska kirjan tapahtumathan sijoituvat aina lyhyelle aikavälille. Ei ole siis uskottavaa, jos yhtäkkiä Sookie rakastuu. Vaikka kertomukseen on viljelty eriläisiä vihjeitä, kuten esim. Sam leijonana. Tulen olemaan todella pettynyt, jos kirja tulee päättymään tämän parin yhdessäoloon (Sookie on maha pystyssä ja synnyttänyt jo jonkun telepaattipienokaisen).

Sookie & Bill - En usko Billin enää tekevän comebackiä romanttisessa mielessä, vaikka uskon tv-sarjan vaikuttavan/vaikuttaneen Harrisiin. Ei petturia voi ottaa takaisin!

Sookie & Eric - pari viimeistä kirjaa ovat luoneet etäisyyttä Sookien ja Ericin välille, mutta toivon sen liittyvän siihen ettei aina voi mennä hyvin. Koko sarja on kuitenkin perustunut tämän parin ympärille ja en voisi kuvitella miten Ericin saisi romanttisista kuvioista pois. Paitsi jos se kohtaa lopullisen kuoleman tai tylsästi on käytännöllinen ja nai kuningattaren.

Sookie & Fairy - Niall on sulkenut aukon, mutta entäs jos Sookie päätyykään keijumaahan?


Ei sillä, että ottaisin nämä fiktiiviset asiat mitenkään tosissaan! Keep repeating, it is only a book..:)

Snow White and the Huntsman (2012)

Mistähän johtuu tämä into tehdä Lumikki-aiheisia juttuja? Teattereissa on yhtäaikaa kaksi Lumikki-aiheista leffaa ja Jenkeissä on tehty myös Lumikkiin liittyvä Once Upon a Time-sarja. Vanhan klassikkosadun pohjalle on ilmeisesti hyvä rakentaa uusia juonikuvioita. Tässä leffassa paha kuningatar pitää Lumikkia vankinaan tämän aikuisikään asti. Sitten Lumikki pakenee ja erinäisten vaiheiden jälkeen palaa taistelemaan.

Lumikki ja Metsästäjät-leffan suhteen eivät olleet odotukset korkealla, joten ei tullut hirveästi petyttyäkään. Trailerien perusteella elokuvassa oli visuaalisesti näyttäviä kohtauksia ja ne olivatkin elokuvan positiivista antia. Itse juoni ei ollut oikein mistään kotoisin ja Lumikin roolissa ollut Kristen Stewart oli ihan samanlainen kuin Twilight-leffoissakin. Eli siis suurimman osan elokuvasta vain suu auki seisoi yrittäen viattomalta näyttää. Lumikin rooli olisi vaatinut jonkun karismaattisemman näyttelijän. Romanssikuviotkin oli hämmentävät, kun toinen potentiaalisista sulhoista vain puhui useaan otteeseen kuolleesta vaimostaan. Elokuva loppuikin jotenkin kummallisesti, kenties jatko-osat jo suunnitelmissa?

Elokuvan parasta antia oli Charlize Theron ja hänen esittämänsä pahan kuningattaren puvustus (puvuista tulee jo pari pistettä). Sekä karisman että näyttävyyden suhteen Theron vei Stewartia 10-0. Kääpiöt oli myös hauskoja, ilman niitä ja Theronia elokuva ei olisi ollut mistään kotoisin.


5.0 (IMBD 6.6)

Paljon asiaa pornosta

Koko ajan puhutaan siitä, miten mm. musiikkiteollisuudessa eletään muutosvaihetta ja perinteinen levynmyynti laskee koko ajan. Julkisesti ei kuitenkaan puhuta siitä, että on olemassa teollisuudenala, joka on internetin ja piratismin myötä joutunut todellisiin vaikeuksiin. Kyseessä on pornoteollisuus.

Ryhdyin miettimään tätä asiaa eilen, kun katsoin Louis Therouxin Twilights of the Porn Stars-dokumentin. Theroux teki pornosta dokumentin vuonna 1997 ja palasi nyt kyselemään mitä samoille tyypeille kuului ja miten pornolla ylipäätään menee. Vastaus on, että huonosti. Äkkisiltään ei olisi se tullut mieleen, koska netin myötähän pornon kuvittelisi olevan kaikkialla. Ja siinähän se ongelma juuri onkin; netin myötä kuka tahansa pystyy levittämään pornoa (ilmaiseksi tai helposti maksullisena)tai tekemään liveshowta, kilpaillen asiakkaista perinteisten pornon tuotanto- ja jakelijayhtiöiden kanssa. Dokumentissa esiintyvät näyttelijät ja ohjaajat eivät kovin välkyiltä ja innovatiivisilta vaikuttaneet (suoraan sanoen idiooteilta vaikuttivat), joten en luottaisi heidän kykyynsä pitää tämä teollisuudenhaara pinnalla. Poikkeuksena eräs ohjaaja, joka oli tekee pornoversioita supersankarileffoista, siinäpä oiva idea, mutta käyttäytymisen perusteella tyypillä taisi olla vähän muunlaisia ongelmia (huumeet ja/tai mielenterveys).

Miksi tämä asia minua kiinnostaa? En oikein itsekään tiedä, en ole edes pornon kuluttaja. Pornokokoelmani koostuu Syväkurkku vhs-videosta (klassikko) ja lahjaksi saamastani suomalaisesta vampyyriporno-vhs:stä. Muuten lukeudun ilmaisen pornon faneihin, esimerkiksi matkalla pitää ilahtua, jos hotellin telkkarista näkyy vahingossa ILMAISTA PORNOA (ihan kuin sitä ei netistä saisi milloin vain). Frendeissäkin on ihan huippu se jakso, jossa Joeyn ja Chandlerin telkkarista näkyy ilmaista pornoa ja ne ei voi telkkaria sammuttaa pornon häviämisen pelossa (naurattaa joka kerta jakson nähdessäni).

Ehkä minun kiinnostus on siis eniten pornon ilmiötä kohtaan. Pornonvastaiset ihmiset varmaan juhlivat tämän teollisuudenhaaran alamäkeä, mutta en tiedä kannattaisiko. Seksiteollisuushan ei ole kuitenkaan häviämässä minnekään. Suurten pornotähtien (kaikkihan tietää esim. Ron Jeremyn ja Jenna Jamesonin) aika on ehkä ohi, koska samanlaisen statuksen saavuttaminen on vaikeampaa, mutta se ei tarkoita etteikö pornoa tehtäisi. Tämä alamäki tarkoittaa vaan sitä, että näyttelijöille maksetaan entistä vähemmän ja netin synnyttämien amatööritähtien kontrolloiminen (esim. sukupuolitestit)on varmasti vaikeampaa.

Therouxin dokumentissä oli vähän tuomitseva näkökulma (sitä ei sanottu, mutta kyllähän se esiin tuli kysymyksissä ja leikkauksessa), mutta mielenkiintoinen se oli ja näemmä herätti mietintää ainakin minussa. Voi sen perjantai-illan siis viettää miettien pornon tulevaisuutta.

TV-tantraa

Tv-tantra on yksi elämän suuria nautintoja. Harrastakoot muut seksimaratoneja, minä saan suurta mielihyvää kahdenkeskisistä hetkistä television kanssa. Tv-tantralla ei tarkoiteta parin tunnin sessiota television edessä, kyseessä on useita tunteja kestävä perseenpuudutussessio. Ihanaa, kun joskus kiireisen aikakauden jälkeen tulee vihdoin päivä, jolloin voi vaan istahtaa sohvalle ja antaa telkkarin imeä aivot pihalle. Tantraa ei ole se, että surffailee päivän satunnaisesti kanavilla, onnistunut tantra vaatii hyvän sarjan.


Muistan viime vuonna viettäneeni saikkupäivän Game of Thronesin ykköskauden parissa. Sarja on varsinaista aivojumppaa tolkuttoman ison henkilöhahmokokoelman ja erilaisten juonien takia, siksi kauden katsominen putkeen tai lähes putkeen helpottaa asiaa, tarvitsee vähän vähemmän miettiä kuka kukin on. Siksi tänäkin vuonna odotin saavani kaikki jaksot kasaan ennen kauden katsomisen aloittamista. Koska aivan vapaita päiviä ei ole seuraaviin viikkoihin tiedossa, oli pakko ryhtyä sarjaa katsomaan iltaisin. Sarjahan ei voi olla huono, jos siinä on vähän löyhämoraalinen kääpiö (ihana Peter Dinklage).

Ykköskausi oli hyvä, kakkoskausi on kanssa ollut hyvä, mutta nyt on pari asiaa ryhtynyt ärsyttämään:

- joukkoon eksynyt pari ei-niin-uskottavaa näyttelijää, aikaisemmin olen kaikki hahmot mukisematta niellyt. Muutamalla myös hieman ärsyttävä aksentti (koska se viittaa heti tiettyyn alueeseen Englannissa).
- tapahtumat sijoittuvat fantasiamaailmaan, mutta siellä vallitsee hyvin patriarkaalinen yhteiskunta ja naisten asema on olla vaimoja, kuningattaria (=hallitsijoiden vaimoja) tai huoria. Naiset hakevat valtaa juonittelemalla tai sängyn kautta. Daenerys on olevinaan hieman erilainen hahmo, mutta hänenkin tarinansa alkoi pakkoavioliitolla.

Valituksesta huolimatta sääli, että kakkoskausi on kohta katsottu ja pitää odottaa taas vuosi ennen seuraavaa GoT-tantrapäivää.

Rokkielämää

Kun on viikon sisällä viettänyt neljä päivää rokkielämää, huomaa ettei se vanhuus todellakaan tule yksin. Vaikka keikoilla ja festareilla on yleensä aina kivaa, alkaa kummasti kotisohvalle jääminen loppuviikosta kiinnostamaan. Liput etukäteen ostaneena piti kuitenkin jaksaa, vaikka viimeisenä päivänä varsinkin maiharijalat painoi ja huusi hoosiannaa.

Rokkiviikkoi alkoi siis Metallicalla maanantaina. Torstaina se jatkui kasari-ihkulla eli Mötley Crüella. Siitä on jo reilut parikymmentä vuotta, kun olin menossa naimisiin Tommy Leen ja/tai Nikki Sixxin kanssa, mutta nyt vasta tuli livenä bändi nähtyä. Aika on tehnyt tehtävänsä näidenkin tyyppien habituksessa, mutta viihdyttävä keikka silti oli, vaikka liikaa yleisön laulattamista oli. Vince ei ihan särmänä koko ajan ollut (esim. Shout at the Devil oli aika huono), mutta hetkittäin sieltä se vanha ääni kuului. Mick Mars näytti siltä, kuin olisi keikkaa varten haudasta kaivautunut, sen verran kävelevä ruumis oli herra (rispektiä kyllä, kun vielä jaksaa 61-vuotiaana ja selkäreumasta kärsivän keikkaa tehdä!). Nikki Sixx oli edelleen ihana ja kyllä minä ehkä Tommyäkin vanhojen aikojen kunniaksi kopaisisin.

Perjantai ja lauantai meni Kivenlahtirockissa. Perjantaina paistoi aurinko ja lavalla mm. Viikate, Chisu ja Apocalyptica, ei siis valittamista. Ainoat miinukset olivat puuttuva viini (nurtsilla istumiseen festareilla kuuluisi viinin nauttiminen, aivan kuten Tuskassa vanhoina hyvin aikoina) sekä puolitoista tuntia kestävä kotimatka. Lauantaina olisi laiskottanut, mutta piti lähteä seisomaan vielä päiväksi. Ja nimenomaan seisomaan, koska alkoi tihkuttamaan vettä ja nurmikolla istuminen ei houkutellut. Vaikka nähtiin kivoja keikkoja, sympatiaa ei kuitenkaan enää sitä kaivanneelle miehelle riittänyt, hänet kun oli heitetty alueelta pois kusemisen vuoksi. Oli kuulemma käynyt sadoilla festareilla, mutta tuolla oli surkeimmat järjestelyt ikinä. Jonojen vuoksi ei ollut vessaan ehtinyt, joten oli pitänyt kusta ensimmäiseen sopivaan paikkaan. Minä en kyllä koko festarin aikana jonottanut vessaan kuin max. 2 minuuttia ja miehille näkyi noita pisuaarejakin olevan, hän ei niitäkään ollut nähnyt. Yritettiin siinä bussia odotellessa miehelle ehdottaa, että seuraavan kerran voisi lähteä vessaan vähän aikaisemmin jonottamaan, mutta hänen mielestään aikuisen miehen pitäisi saada kusta milloin ja mihin vain on tarve. Näissä "kaikille jotain"-tapahtumissa yksi iso miinus on kyllä juntit, jotka ei osaa käyttäytyä. Raivostutti tämänkin viikon aikana nähdä ihmisiä, jotka mm. tahallaan rikkoivat pulloja, etuilivat, aukoivat päätään ja roskasivat.

Otin puhelimella pari videota, mutta en saa niitä puhelimesta pois. Maanantain jälkeen tuli kuitenkin alkoholiannoksia yllättävän vähän, vain 4 lisää. Kiitos kuuluu festarien typerälle alkoholipolitiikalle, omia juomia kun ei saa viedä sisään.

Kesäkuun alkoholiannokset: 16

Kesän festarikausi korkattu

Maanantai on surkein mahdollinen festaripäivä, mutta Metallican kokoluokan staran ympärille rakennetaan festari, ei toisinpäin (vuori tulee Mohammedin luo-tyyliin). Ja lipunmyynnin kannalta onnistuneesti, koska tapahtuma oli viikonpäivästä huolimatta loppuunmyyty. Bändit oli jees, mutta muuten järjestelyt eivät olleet kyllä ollenkaan onnistuneet. Sonisphere 2012 oli varsinainen massajonotustapahtuma, kaikkialle sai jonottaa.

Metallica ei ole pitkään aikaan kuulunut suosikkeihin, mutta kuuluu kategoriaan "pakkohan se on kerran nähdä" ja Black-album on ollut itselle tärkeä levy ja sen läpisoittaminen teki lipunostopäätöksen helpoksi. Ensireaktio bändin tullessa lavalle oli "hitto miten vanhoja", kaikki ihan harmaantuneita! Tänään piti ihan googlettaa, että minkä ikäisiä ne oikein on. Olisin arvannut +10 vuotta vikaan, mutta ilmeisesti rankka rokkitähtielämä on kuluttanut. Lars näytti välillä siltä, että saa sydänkohtauksen, mutta kokonaisuutena vetivät kyllä viihdyttävän keikan ja James oli symppis. Itsekin Unforgivenia karaokessa laulaneena (en olisi uskonut tätä tunnustavani, mutta tämä tapahtui tuhansien kilometrien päässä Suomesta)sain huomata, että biisi on oikeasti saakelin vaikea laulaa ja ei se Jameskaan sitä puhtaasti vetänyt. Annoin sille kuitenkin anteeksi, koska näytti niin söpöltä kutte päällään.

Meni kesäkuun alkoholiannosten nollakin rikki ihan komeasti. Kolmen tunnin aikana tuli vedettyä 12 annosta alkoholia. Sitä voi sanoa jo riskikäyttäytymiseksi.

Kesäkuun alkoholiannokset: 12

Kesäkuun Lukemat

Miespuolinen työkaverini kertoi pitäneensä huhtikuun ajan kirjaa alkoholin kulutuksestaan ja lopputulokseksi oli tullut 60 alkoholiannosta kuun aikana. 60 annosta kuussa kuulosti tosi paljolle, mutta kun tutkittiin asiaa hieman, sehän ei ole edes suurkulutusta miehelle. Alkoholin suurkulutuksen rajat menee niin, että naisella 5 kerta-annosta tai 16 viikkoannosta on riskikäytöstä, miehellä 7 kerta-annosta tai 24 viikkoannosta. Eli naisen suurkulutus kuussa olisi 64 annosta, miehen 96.

Työkaverini kuvittelee minun olen juoppo ja haastoi minut pitämään kirjaa juomisistani kuun ajan. En tiedä mistä tuo juopon mielikuva johtuu, ehkä siitä etten sylje lasiin firman bileissä (ilmainen viina, paras viina). Hyväksyin haasteen, vaikka kovasti vakuuttelin ettei normaali alkoholinkulutukseni ole lähelläkään suurkulutusta. Myönnettäköön, että kerralla nauttimani määrä menee kunnolla juopotellessani tuon viiden yli, mutta kuukausiraja ei varmasti mene yli, koska olen useita viikkojakin nauttimatta pisaaraakaan alkoholia. Todistakseni tämän sekä itselleni että työkaverilleni, lupauduin kesäkuun ajan pitämään lukua juomisistani. Sinänsä haasteellinen kuukausi, että kesäkuulle osuu sekä joitakin musiikkirientoja että juhannus, mutta 64 ei varmasti mene rikki tai sitten elän olotilassa "serious denial".

Alkoholiannokset: 0 annosta

Christopher Lee

Iki-ihana Christopher Lee, maailman paras Dracula, täytti toissapäivänä 90 vuotta. Panisin sitä henkeni kaupalla.

P.S. Lee oli Suomessa vuonna 1939, koska oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi taistelemaan suomalaisten puolella venäläisiä vastaan. Viihtyi lyhyen aikaa ja ei nähnytkään venäläisiä. Suomifanitus jäi kuitenkin päälle ja Lee on maininnut Suomen yhdeksi suosikkimaakseen, koska täällä "voi matkustaa tuntikausia näkemättä toista ihmistä". Tulisi uudestaan, näkisi ainakin minut joka paikassa kun stalkkaisin sitä. Paitsi etten oikeasti, kun esittäisin vaan coolia ja sisäisesti vaan rakastaisin.

Viikonlopun Leffat

Tämän vuoden tavoitteena olisi katsoa 300 leffaa. Olen pahasti jäljessä, mutta tänä viikonloppuna oli aika hyvä putki, vaikka sää houkuttelikin välillä ulos. Viikonlopun saldo on kymmenen leffaa, jokusesta muutama sana.

Rise of the Planet of the Apes

Apinoiden planeetat on huippuja, niiden seurassa voi viettää leffamaratonin. Tämä elokuva kertoi miten kaikki alkoi, syypäänä oli tietysti hyvää tarkoittava lääkäri ja ahne lääkeyhtiö. Alzheimeriin parannusta etsivä lääkäri keksii lääkkeen, joka kehittää testiapinan älyä ja lopulta kaikki menee tietysti vikaan inhottavien ihmisten johdosta.

Kovasti oli efektejä, mutta tarina ei vakuuttanut minua yhtään. Tällainen taustatarina apinoiden valloittamalle maailmalle on varsinainen antikliimaksi. James Franco on kyllä söpö ja Caesar-simpanssi herättää myötätuntoa, mutta suosittelisin elokuvaa vain action-leffojen ystäville, en Planet of the Apes-leffoille jatkumoa hakevalle (tai paremmin alkua hakevalle).

5.0 (IMBD 7.7)

Girl with the Dragon Tattoo

Elokuva oli viihdyttävä ja siinä ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta ihmettelen edelleen miksi tämä elokuva on koskaan tehty. Periaatteessa tämä on aivan sama elokuva kuin alkuperäinen ruotsinkielinen, erona vain puhuttu kieli + alkuperäinen on ehkä vähän roisimpi. Ilmeisesti tekstitysten lukeminen on ylivoimainen tehtävä jenkeille. Ja tätä katsoessa heräsi vähän sama kysymys kuin alkuperäisen kohdalla; pysyisinkö kärryillä jos en olisi lukenut Stieg Larssonin kirjoja? Tajuaisinko, kuka halvauksen saanut ihminen on ja miksi raiskari-Bjurman tulee mukaan kuvioihin?

Rooney Mara oli hyvä, mutta hänen vahingokseen Noomi Rapace oli jo tehnyt saman roolin paremmin. Englanninkielinen Lisbeth oli jotenkin viattomamman oloinen ja puhui vähän sössöttäen.

8.0 (IMBD 9.00)

Immortals

Minulla on ongelma ja se on se, että en pysty jättämään huonojakaan elokuvia kesken. Jos pystyisin, tämä olisi ollut sellainen. Mutta koska en pysty, katsoin tämän loppuun asti samalla lehtiä selaillen ja loppua odottaen. Elokuvassa on kaikki sekkailuleffan ainekset; jumalat seuraavat vierestä, kun maalaismoukka Theseus nousee vastustamaan mega-asetta etsivää kuningas Hyperionia.

En tiedä oikein mihin iso tuotantobudjetti oli tässä laitettu, koska joitakin kohtauksia ja yksityiskohtia lukuunottamatta tämä oli jotenkin halvanoloinen tekele. Jos jotain hyvää pitää leffasta sanoa, puvustus oli hieno ja pääosan esittäjällä oli ihan kivat lihakset. Muuten hahmoista ja heidän kohtaloistaan ei välittänyt yhtään. Yksityiskohtana täytyy sanoa, että kreikkalaiset jumalat esitettiin tässä jotenkin hyvin homomaisina (tämä ei ole missään nimessä homovastainen kommentti, huomio vain).

2.0 (IMBD 6.1)

Opening Theme

Olen hyvä suunnittelemaan, surkea toteuttamaan. Niinpä tämänkin blogin aloitukseen on vierähtänyt pitkä tovi. Ja mikähän oli se vaikein asia? Nimen keksiminen. Keksin mielestäni loistavan nimen ja vajosin masennukseen, kun joku oli saanut saman loistavan idean aikaisemmin (miten se on mahdollista, enkö olekaan originelli mastermind?).

Kuten usein, nimi löytyi musiikin inspiroimana ja sen kummemmin miettimättä siitä syntyi nyt tämä blogi. Blogin nimeen ei mitenkään liittyvä päivän biisivalinta on Yhdeksännen portin Opening Theme - hyvä elokuva ja vielä parempi soundtrack. Twin Peaksin opening theme jäi niukasti toiseksi tänään.